Tammikuu on gregoriaanisessa ja juliaanisessa kalenterissa vuoden ensimmäinen kuukausi. Pohjoisella pallonpuoliskolla tammikuu on vuoden kylmin kuukausi, keskitalvea, josta myös kuukauden nimen on esitetty johtuvan. Sana tammi on esimerkiksi tarkoittanut sydäntä tai ydintä hämäläismurteessa. Toisaalta se tarkoitti napaa tai akselia. Tammikuussa on 31 päivää, ja sen jälkeen alkaa helmikuu. Tiesitkö, että tammikuuta on kutsuttu myös sydänkuukaudeksi?
Linkki tammikuun 2016 lämpötiloihin
Tammikuun juhlat
Tässä on tammikuun juhlia:
Uudenvuodenpäivä
Uudenvuodenpäivänä vietetään vuoden ensimmäistä päivää. Yksi päivä ennemmin on 31.joulukuuta eli uudenvuodenaatto. Julius Caesar sijoitti vuoden vaihtumisen tammikuun alkuun. Mutta sitä ennen, roomalaiset aloittivat uuden vuoden maaliskuussa. Suomessa ja muissa maissa uudenvuodenpäivä on pyhäpäivä. Presidentin pitämä uudenvuodenpuhe kuuluu Suomessa uudenvuodenpäivään. Uudenvuodenpäivänä Itävallassa pidetään Wienin filharmonikkojen uudenvuoden konserttia.
Loppiainen
Loppiainen on kristillinen juhlapäivä, joka päättää joulun pyhäpäivät. Sitä vitetään 6.tammikuuta. Loppiaista kutsutaan myös Jumalan ilmestymisen juhlaksi. Loppiaine on kuulemma joulua vanhempi kristillinen juhla. Suomessa Loppiainen vuosina 1973-1992 oli aina lauantaina, aikaisintaan 6.tammikuuta ja viimeisintään 12.tammikuuta. Loppiaisen merkitys vaihtelee eri kirkkokunnissa.
Nuutinpäivä
13.päivä tammikuuta on nuutinpäivä. Silloin muistetaan Knuut Pyhää Suomen ja Routsin kirkoissa. Roomalaiskatolilaiset muistavat Knuut Pyhää 19.päivä tammikuuta.
Kysymyksiä
Onko tammikuu mielestäsi kiva kuu?
Onko tammikuussa mielestäsi kylmä?
Oletko tiennyt, että tammikuuta on kutsuttu myös sydänkuukaudeksi?
Muista vastata kysymyksiin kommenteissa!
Lumnije
maanantai 4. huhtikuuta 2016
juhlat,joulu
Joulu,kristinusko
Joulu on vuosittainen joulukuun loppuun sijoittuva.
Kristityt viettävät joulua jeesuksen syntymän muist-
oksi.Useimmissa joulupukin hahmo, joululahjat
yhdessäolo.Joulu on 24. joulukuuta.Sana joulu on
ruotsalaisia ja skandinaavisia lainasanoja.Jouluna
on myös tapana koristella joulukuusi.
Hanukka
Hanukka on juutalainen juhla,jota vietetään marras-
tammikuussa.Se kestää kahdeksan päivää.Hanuk-
kana syödään latkes-nimisiä letuntapaisia leivon-
naisia ja lapset saavat pieniä lahjoja.Hanukkana
sytytetään kynttelikkö palaamaan ja se laitetaan
ikkunalaudalle.
Joulu on vuosittainen joulukuun loppuun sijoittuva.
Kristityt viettävät joulua jeesuksen syntymän muist-
oksi.Useimmissa joulupukin hahmo, joululahjat
yhdessäolo.Joulu on 24. joulukuuta.Sana joulu on
ruotsalaisia ja skandinaavisia lainasanoja.Jouluna
on myös tapana koristella joulukuusi.
Hanukka
Hanukka on juutalainen juhla,jota vietetään marras-
tammikuussa.Se kestää kahdeksan päivää.Hanuk-
kana syödään latkes-nimisiä letuntapaisia leivon-
naisia ja lapset saavat pieniä lahjoja.Hanukkana
sytytetään kynttelikkö palaamaan ja se laitetaan
ikkunalaudalle.
Joulukuu
Joulukuu alkaa 1.12. Ihmiset ostavat siloin paljon ylihintaista krääsää kuten kalentereita,koristeita ja lahjapapereita. SIlloin ihmiset saavat paljon lahjoja ja kortteja sukulaisilta. Joulu on kristillinen juhla.
Otso Salonen
Joulu on vuosittainen joulukuun loppuun sijoittuva juhla. Se on vanha ja yleinen juhla eri puolilla maailmaa. Kristityt viettävät jouluaJeesuksen syntymän muistoksi. Useimmissa maissa joulupukin hahmo, joululahjat ja yhdessäolo ovat keskeinen osa joulua. Joulun vietto alkaa Suomessa jo jouluaattona (24. joulukuuta), mutta joulukuun 25. päivä on kuitenkin varsinainen joulupäivä.
Otso Salonen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)